Teemme käsintehtyä luonnonkosmetiikkaa suurella sydämellä pienellä pajallamme.


Hiustenhoito paloilla vol. 1

Hiustenhoito paloilla vol. 1

Ajattelimme käsitellä todella kiinnostavaa ja puhuttelevaa aihetta, nimittäin hiustenhoitoa palatuotteilla. Tämä aihepiiri on sen verran laaja, että käsittelemme aihetta kahdessa kirjoituksessa. Tässä kirjoituksessa keskitymme saippua- eli kasviöljypohjaisiin paloihin. Seuraavassa kirjoituksessa pureudumme shampoo- eli tensidipohjaisiin paloihin sekä hoitoaineisiin.

Shampoopaloja on siis kahdella eri pohjalla, joilla on omat yksilölliset valmistusmenetelmänsä ja raaka-aineensa. Pitempään markkinoilla ovat olleet saippua- eli kasviöljypohjaiset palat, joita voidaan kutsua shampoopaloiksi tai yhtä lailla hiussaippuoiksi, jota kirjoitusasua on aivan viime aikoina alkanut näkyä. Tällaisia paloja varten valitaan hiusten ja hiuspohjan kannalta hyväksi havaittuja kasviöljyjä, kuten oliivi-, kookos-, risiini-, hamppu-, kauraöljyä jne. Tämän lisäksi voidaan käyttää eri hiuspohjia ajatellen vaikuttavia aineosia kuten savia, yrttejä, turvetta, olutta ja eteerisiä öljyjä. Käyttäjän olisi hyvä valita shampoo aina hiuspohjan tarpeet edellä ja valmistaja puolestaan valitsee raaka-aineet palaan juuri hiuspohjan tarpeiden mukaan. Saippuapohjaiset palat valmistetaan perinteisellä menetelmällä, valittujen kasviöljyjen sekaan laitetaan lipeää, jolloin saadaan aikaan kemiallinen saippuoitumisreaktio, jossa kiisselimäinen saippuamassa kovettuu paloiksi. Vaikka valmistusmenetelmä on täysin sama kuin vartalopalojen valmistuksessa, niin raaka-ainevalinnoilla ja rasvoitussuhteilla voidaan näitä hiusten pesuun tarkoitettuja paloja kohdentaa eri hiuspohjille parhaiten soveltuviksi. Saippuapohjaisten palojen pH on tyypillisesti 8-9 välillä, joten palat ovat lievästi emäksisiä.

Saippuapohjaisten palojen etu on se, että ne ovat täysin luonnollisia ja ne eivät ylipese hiuksia ja hiuspohjaa. Nämä palat antavat rakennetta ja tuuheutta hiuksiin ja monet ovat voineet näitä paloja käyttämällä pidentää hiusten pesuväliä. Lisäksi monet ovat saaneet hyötyä hiuspohjan eri ongelmiin kuten kutinaan, hilseilyyn ja ruvettumiin. Monet eivät edes tarvitse erikseen hoitoainetta. Uusien käyttäjien tulee huomioida, että mikäli hiuksen pinta on huokoinen tai käsitelty niin luonnon kasviöljyt mielellään tarttuvat hiuksiin, josta aiheutuu aluksi ns. tahmeutta. Useimmissa tapauksissa hiukset tottuvat näihin luonnollisiin paloihin muutamien pesukertojen jälkeen ja totuttelua voi helpottaa tekemällä omenaviinietikkahuuhteluja hiuksille aina pesun jälkeen. Huuhteeseen tulee 2 ruokalusikallista omenaviinietikkaa ja 2 desiä vettä.

Mikäli hiukset ja hiuspohja eivät kuitenkaan totu näihin paloihin niin tällöin hyvä vaihtoehto ovat shampoo- eli tensidipohjaiset palat, joista kerromme blogikirjoituksessa Hiusten hoito paloilla vol. 2.

Hiustenhoito paloilla vol. 2

Hiustenhoito paloilla vol. 2

Shampoopohjainen vai kasviöljypohjainen pala, kumman valitsen?

Shampoopohjainen vai kasviöljypohjainen pala, kumman valitsen?

0